Mitä, mitä, mitä? Voiko tämä olla totta? Minullako ei enää ole äitiä, sitäkö uutinen tarkoittaa? Miten tämä voi olla mahdollista? Aivan kauhea paniikki iskee päälle, hirmuinen kokovartalo tärinä valtaa kroppani, pääni huutaa lisäkysymyksiä, pakokauhu, en tosiaan voi mennä töihin vai voinko? En voi! Äkkiä pitää soittaa töihin, että kerkiävät hankkia toisen yökön tilalleni. Työkaverin äänestä kuulen kuinka uutinen järkyttää häntäkin. Tietäisipä vain miten äitini kuoli, voisi järkytys olla astetta isompi.

Miten minun äiti voi olla kuollut ja vielä niin hirvittävällä tavalla? Hänhän lähetti minulle tekstiviestin kolme pvää sitten ja kysyi, lähdetäänkö etelän matkalle, johonkin lämpimään. Lupasin mennä keskustelemaan asiasta lähemmin äitin vapaapäivinään, joista tuo ke 13.2 oli hänen viimeisensä! En siis kerennyt, enkä olisi edes sillekään päivälle kerennyt juttelemaan lomamatkasta. Tunsiko äiti jotain siitä, kun en mennytkään? Jotain negatiivista? En tiedä, eikä hän ole enää siihen kysymykseen minulle vastaamassa. 

Miten minun äiti voi olla kuollut ja vielä oman käden kautta? Hän tasan tiesi mihin prosessiin meidät, hänen kaksi aikuista lastaan, jätti. Hän oli mielisairaanhoitaja, kriisityöntekijä. Piti kriisi-istuntoja perheille, joille oli sattunut jotain traagista esim. Itsemurha! Monen monen vuoden työkokemus ja ammatin ohessa itseään kouluttanut niin pitkälle, ettei saanut enää toimia yökkönä. Kuulema ammattiatito menee hukkaan yövuoroissa. Voi että äiti oli katkera tästä siirrosta, siirrosta päivävuoroihin! Liekkö minunkin verta liikuttaa äidiltä saatu yökyöpeliys, en mistään hinnasta suostuisi vaihtamaan ns.normivuoroihin. 

Päivä nro 13, vuonna 13, ei sentään perjantai. Jokaisella tai aika monella on onnenluku ja juuri tuo nro 13 on ollut minun onnenluku. Toisille se on merkannut epäonnea, minulle ei. Ainakaan tuohon saakka elämääni. Se taisi tuolloin muuttua myös minullekin epäonnennumeroksi. Oikein tuplasti tuli numeroa 13. Se muutti myös elämäni jaksoon äitin kans eletty elämä ja äitin jälkeinen elämä. Jälkimäistä yritän nyt epätoivoisesti elää mahdollisimman kevyesti, huom yritän! Joskus siinä niin mahtavasti epäonnistuen että! 

Ke 13 pvä aika tarkkaan klo 18.00 elämäni muuttui. En voi sanoa, että hyvään suuntaan. Se muutti niin, etten muista tuon kellonlyömän jälkeen kuin pätkiä sieltä täältä. Jos jotain muistan, en muista mitä minäkin päivänä tapahtui. Shokki oli valtava. En muista milloin menin lääkäriin hakemaan saikkua, mutta veikkaisin, että heti seuraavana päivänä. Taisin saada ensin viikon. En muista.